Se tunne kun on unelmia

Tänään istuskelin tavalliseen tapaan toisessa työpaikassani kahvilla ennen yövuoron alkua. Istuin samassa pöydässä vanhemman sisarukseni kanssa, kunnes seuraamme liittyi hänen ystävänsä joka on kotoisin jenkkilästä. Siinä tovin keskustelimme myöskin jenkeistä. Toin esille unelmiani, kuten roadtrip road 66lla. Haaveenani olisi ajaa tie päästä päähän, käydä monissa paikoissa kuten Los Angelesissa, Las Vegasissa ja ennen kaikkea San Fransiscossa.

Rupesin siinä oman pääni sisällä pohtimaan unelmiani, ja kiinnitin huomiota siihen innostukseen jonka unelmointi aiheutti sisälleni. Hyvää oloa, hyvää mieltä. Siispä siksi päätin tehdä postauksen asioista joista unelmoin, joista aion toteuttaa suurimman osan ennen kuolemaani.

Ensimmäisenä aion seurata unelmiani. Aloitetaan lista siis realistisista unelmista.

Ainaisena pessimistinä olen kevään myötä yrittänyt tuoda elämääni optimistisuutta. Olen huomannut elämän olevan paljon mukavampaa kun on yrittänyt negatiivisistakin asioista etsiä positiiviset puolet. Mutta vielä on tässä aihealueessa paljon reenaamista.

Oppia rakastamaan itseäni. Se on yksi elämäni suurimmista tehtävistä. En vihaa itseäni ja koen vain tiettyinä aikoina inhoa itseäni peilistä katsoessa, todella harvoin. Pääasiassa olen tyytyväinen itseeni sekä ulkoiseen että sisäiseen olemukseen. Tiedostan kuitenkin sen, että asiat joihin en itsessäni ole tyytyväinen, ovat niitä mihin itse voisin halutessani vaikuttaa. Ajattelen asiat niin, että jos en itse pidä itsestäni, miksi muidenkaan pitäisi? Miksi jonkun täytyisi ajatella minun olevan hyvä tyyppi, jos en ole edes itse samaa mieltä? Ei miksikään. Siksi pidänkin itsestäni, enkä koe sitä itserakkautena vaan itsensä arvostamisena.

Haaveilen enemmän kaasoksi pääsemistä kuin omien häiden suunnittelua. En edes tiedä haluanko koskaan naimisiin, mutta haluaisin olla paikalla sekä osana suunnittelua kun jonain päivänä ehkä joku parhaista ystävistäni menee naimisiin.

Tatuoinnit. Nyt niitä on kolme, mutta lisää on tulossa ja paljon. Olen niitä ihmisiä jotka miettii tatuoinnit merkityksineen ettei jälkeenpäin kaduta. Tälläkin hetkellä suunnittelen pääni sisällä yhtä isoa tatuointia jossa yhdistyy monet pienistä joita haluan toteuttaa. En ota tatuointeja koska kaikilla muillakin on niitä, vaan koska rakastan niitä. En myöskään ole niitä jotka toteuttaa kaikki tatuointi-ideat nyt-heti. Eikä itseni kiinnosta mitä niistä muut ajattelevat saati miltä ne näyttää 50vuoden päästä, enhän edes tiedä olenko hengissä enää silloin. Enkä ymmärrä ihmisiä jotka tatuointien perusteella leimaavat ihmiset, koska sisin on tärkeämpi kuin ulkokuori.

Haluan rakastua. Rakastua ihmiseen, joka rakastaa mua juuri sellaisena kuin olen. Rakastaa huonoista ja hyvistä puolistani huolimatta. Pienestä asti unelmani on ollut se, että jonain päivänä minulla on perhe. Rakastava mies ja 2-3lasta, molempaa sukupuolta. Pikkuinen perhe, isossa omakotitalossa. Mutta haaveet on haaveita, ei väliä missä asuu kunhan se perhe olisi. Haaveni olisi yksinkertaisesti olla hyvä äiti sekä hyvä vaimoke, jonain kauniina päivänä. En vaadi ihmeitä, enkä koe vaativani paljoa esimerkiksi mieheltä. Sillä haluan miehen, joka on uskollinen, rehellinen, ketä saa minut tuntemaan itseni maailman onnellisimmaksi kun olen hänen kanssaan ja surulliseksi kun en ole hänen lähellään. Joka opettaa käsittelemään parisuhteeseen ja toiseen ihmiseen kohdistuvia tunteita uudella tavalla, joka antaa syyn nousta aamulla iloisena ja onnellisena uuteen päivään. Ja sitä haluan myöskin itse olla toiselle osapuolelle.

Vaihtaa pelkääminen täysillä elämiseen. Tätähän itse parhaillaan teen, pienin askelin. En koe pelkääväni elämää ja mitä se tuo tullessaan, enkä sinällään muutoksiakaan, mutta jännittäähän se paljon ja joskus pelottaa lähteä tekemään niitä muutoksia. Mutta nyt olen päättänyt muuttaa elämässäni lähes kaiken, ja aloitan sen muuttamalla kotikaupungistani takaisin sinne minkä koen kotikaupungikseni. Muutokset ovat niitä elämän pieniä asioita joista olen onnellinen ja joita koen tarvitsevani.

Haluan osata lähes täydellisesti englantia. Ymmärrän suurimman osan lukemastani, osaan kirjoittaa aika hyvin lukuunottamatta lauseiden oikeinmuodostamista, mutta en ymmärrä paljon puhetta enkä osaa lausua itse englantia.

En koe olevani huonoin baarimikko, mutta on vielä niin paljon opeteltavaa. Haluaisin osata niiiiiin paljon kansainvälisiä juomia, mutta niitä ei kovin tavallisissa paikallisissa pubeissa mene. Paikallisissa pubeissa menee pääasiassa mietoja juomia sekä viina-lantrinkiseoksia. Keväällä jouduin tekemaan wiskisourin, ja hävetti joutua googlettamaan se. Mutta olin tehnyt niitä viimeksi kaksi vuotta takaperin koulussa, koska ei kukaan niitä koskaan tilaa. Mansikkamargaritan joudun lukemaan ohjeesta, tom collinsin mittasuhteet joudun välillä tarkastaan jos on pitkä aikaväli sen edellisestä teosta. Tietenkin osaan tavalliset valkovenäläiset, ville vallattomat, kelkat, gt:t, yms koska niitä menee ja ne on niin yksinkertaisia. Drinkkejä on varmaan yhtä paljon ellei enemmänkin kun tekijöitä, mutta haluaisin laajentaa osaamistani niin paljon.

Hoen usein ihmisille, että tärkeintä ei ole päämäärän saavuttaminen vaan se että yrittää. Samaa ajatusta voin hyödyntää tässä, ja tämän voi ottaa motivaatiolauseena elämään. Tärkeintä ei ole se minne menet, mikä on päämäärä, vaan se että menet, koet. Mieluummin niin, kuin katuisit ettet mennyt ja kokenut.

Koska San Fransisco, ei lisättävää. 

Epärealistisiakin haaveita täytyy olla. 

Eikä haaveiden täydy aina olla mukavia, joskus voi olla ilkeitäkin unelmia. Uskon etten ole ainoa kenellä on mielessä jo ihmisiä joiden naamalle muutamat drinkit voisi heittää hyvillä mielin sitä katumatta. 

Tähän on hyvä lopettaa, jätetään loput unelmani salaisuuksiksi. Tämän tekeminen toi paljon lisää hyvää oloa, hieman piristystä elämään. Mene, tee ja koe, ei mulla muuta.

Peace and love.