Koti tunnetaan paikkana jossa on hyvä olla, jossa sydän on, jossa voi olla juuri sellainen kuin on ja elää omaa elämää juuri siten kuin haluaa. Itselläni näitä koteja on monta (äidin koti, isän koti, parin sukulaisen koti) mutta tärkein kaikista on tällä hetkellä oma koti. Omalla kodilla viittaan omaan asuntooni, omaan petiini ja omaan kotiseutuuni. Virallinen kotiseutunihan on edelleen alkujaan muualla, mutta kotiseutuna pidän paikkakuntaa jossa asun tällä hetkellä.
Ikävä taasen tunnetaan kaipuuna, joka joskus raastaa paljon pientä ihmistä sisältä päin. Se voi kohdistua mihin vain, ihmisiin, paikkoihin, jopa esineisiin. Itselläni tällä hetkellä lähinnä ihmisiin, kotiin ja kotiseutuun.
Asiasta olen hieman jo facebookkiin avautunut, erittäin pienesti, joten avaan asiaa vielä enemmän tähän.
Yhdessä aikaisemmassa postauksessani käsittelin jännitystä uudessa työpaikassa aloittamisen vuoksi, ja myöskin sen takia kun tuli väliaikainen paikkakunnan vaihto töiden ajaksi. Olen viihtynyt uudessa työpaikassani, työkaveri ovat olleet mukavia ja ihanasti ymmärtäneet hukassa olemiseni töiden alettua. Nyt homma sujuu jo huomattavasti paremmin ja pystyn itsenäisesti kulkemaan aika pitkälti. Tottakai edelleen on ollut ja tulee olemaan asioita joihin joudun pyytämään apua, mutta en koe sen tekevän itsestäni sen huonompaa hoitsua. Asiakkaat ovat myös olleet ihania, ja heidänkin osaltaan olen viihtynyt. Tottakai meininki on ihan erilaista kuin mihin olen tottunut, hyppäsinhän kuitenkin mielenterveyskuntoutujista vanhustyöhön.
Välillä on hetkiä kun iskee vanhalle työpaikalle kova kaipuu. Asiaa ei helpottanut se että tänään siellä kävin sekä työkavereita että entisiä avustettaviani tervehtimässä. Tuntui kuin olisin ollut pitkään poissa, vaikka todellisuudessa olen pois ollut abauttirallaa kuukauden. Kieltämättä pintaan nousi monenlaisia tunteita, koska pidin edellisestä työpaikastani niin paljon. Mutta nyt on uudet työkuviot sun muut, ja totutteleminen niihin on ihan hyvällä mallillaan.
Mitä tulee paikkakuntaan jossa asun. Seutu on mukavaa ja on huippua että on sukulaisia jotka töiden ajan majottaa. Se mahdollistaa töiden teon täällä, ja arvostan sitä enemmän kuin osaan näyttääkään. Oikeastaan ainoa negatiivinen asia on se, että perhe ja ystävät ei ole lähellä. On tietyt ihmiset, joita kaipaan niin paljon, joiden kanssa haluaisin viettää enemmän aikaa ja joiden kanssa olen tottunut viettämään enemmän aikaa. Aikalailla viikottain pääsen kotiseudulla käymään, mutta tuntuu että joka kerta on aina vain vaikeampaa lähteä takaisin vaikka tiedän ettei ole montaa päivää kun pääsen taas kotiin. Kotona ollessa tuntuu että aika loppuu kesken, en ole yhdelläkään reissulla ehtinyt vielä nähdä niitä kaikkia ihmisiä joita olisin niin paljon halunnut nähdä. Inhottaa että joutuu tavallaan jaottelemaan käynnit niin, että kun nyt olen nähnyt nuo niin ensi kerralla nään nuo. Pikku hiljaa sitä oppii arvostamaan sitä kotiseutua ja kaikkea mitä siihen sisältyy. Niinkuin yksi sukulaisenikin sanoi, jollei käy välillä jossain muualla, ei tiedä kuinka ihana on oma koti/-seutu. Paremmin asiaa ei ehkä voisi ilmaistakaan.
Se että ikävöin kotiin, ei tarkoita että täällä asiat ei olisi hyvin. Se ei tarkoita että työpaikallani asioissa, tai majoituspaikassani, tai missään olisi mitään valittamista - sillä ei ole. Arvostan kaikkea sitä mitä saan täältä, mahdollisuuksia, vaihtelua, kokemuksia ja ennen kaikkea aikaa sukulaisten kanssa joita ei niin usein tule nähtyä. Tähän asti sopeutuminen on vienyt paljon voimia, ja olen ollut kovin väsynyt töiden ohella eikä minusta kovin paljoa ole seuraksi ollut, mutta ehkä asiat kohta tasoittuu.
Vaikka tiedän kaiken olevan väliaikaista, niin se ei lievennä tunteiden voimakkuutta. On kaipuuta, haikeutta, joskus jopa yksinäistä. Yksinäisyyden tunne ei johdu siitä etteikö lähellä olisi ihania ihmisiä, vaan siitä että kotona ollessa olen tottunut siihen että kaiken töiden ulkopuolisen ajan olen ystävien tai perheen kanssa, käynyt kotona nukkumassa ja kääntymässä ja sama rutiini on jatkunut niin pitkään. Yhtäkkiä se ei samoilla tavoilla olekaan enää mahdollista. Sanotaan että kaikkeen tottuu, ja se varmasti pitää paikkansa, mutta kukaan ei sanonut että se olisi helppoa. Mutta kuten facebookkiinkin kirjoitin, niin ainoa asia joka tällä hetkellä on varmaa, on se että kotini on tällä hetkellä juuri siellä, missä se sijaitsee. Tässä kuukauden aikana olen huomannut sen, että ainakaan tässä vaiheessa elämää minusta ei olisi muuttamaan pois sieltä missä asun. Vaikka näistä asioista välillä kirjoitankin, niin en halua että se koetaan valituksena.
Asiani on tällä hetkellä hyvin, loistavasti, mutta miksi sitten kirjoitan aiheesta?
Kirjoitan, koska se helpottaa omaa oloa. Kirjoitan, koska tiedän juuri niiden ihmisten siellä etelä-suomessa lukevan tämän, joille se enimmäkseen on tarkoitettukin. Ystävilleni, joita kaipaan, vaikka en läheskään päivittäin yhteyttä pidä. Ootte rakkaita, ja haluan että myöskin tiedätte sen.
